![]() |
Jyväskylän tokokerho ry
Viikkotreenit |
|
Viikkotreenit ovat tavalliset viikottaiset treenit, johon kaikki jäsenet voivat osallistua ilman erillistä ilmoittautumista. Kerhon eri kursseilla opiskelevat käyvät siellä harjoittelemassa omia kotitehtäviään ja saavat palautetta siitä, mihin suuntaan harjoitus on menossa. Pidemmällä olevat kilpailevat koirakot harjoittelevat samaan aikaan oman harjoitussuunnitelmansa mukaisia harjoituksia. Yhteisharjoitusten ansiosta aloittelevat koiranohjaajat pääsevät näkemään valmiita ylempien luokkien liikkeitä ja saavat samalla lisämotivaatiota sekä opastusta omaan harjoitteluun. Edeltävät suoritukset Sisältö Viikkotreeneissä jokainen toimii vuorollaan niin oman koiransa ohjaajana, kuin muiden valmentajanakin. Kukin ryhmä voi sopia keskenään miten harjoitus etenee mutta pääsääntöisesti yksi ryhmän koira on kerrallaan koulutuksessa. Koska samaan aikaan kentällä voi olla useita pieniä ryhmiä, on häiriökoiria myös näkyvissä jatkuvasti. Valmentajien tehtäviä ovat esim. ajan ottaminen, kriteerin selkeys ja sen toteutumisen tarkkailu, onnistuneiden/epäonnistuneiden vahvisteiden määrän laskeminen, ajoitus, ohjaajan työskentelyn johdonmukaisuus, liikkeenohjaajana toimiminen, häiriön aiheuttaminen, kohteiden liikuttelu jne. Havainnoimalla aktiivisesti muiden ohjaajien työskentelyä, voi onnistua välttämään samojen virheiden tekemisen oman koiransa kanssa. Koulutuksen tavoite Ohjaaja oppii noudattamaan ja laatimaan oman harjoitussuunnitelman. Oppii toimimaan niin liikkeenohjaajana kuin koulutusohjaajanakin. Oppii tarkkailemaan omaa toimintaansa ja perustelemaan oman näkemyksensä. Oppii erilaisten koirien ja ohjaajien tavoista tehdä asioita. Saa varmuutta omaan koirankoulutukseen. |
|
|
| Torstaisin klo 18-19 | ||